torstai 29. kesäkuuta 2017

Pinkki vadelma-suklaakakku


Vadelma ja suklaa ovat ihana yhdistel. Tästä kakusta toivottiin vadelma-suklaakakkua, mutta koristelu sai olla hieman "villimpi ja leikkisä". Kakussa on tuhdit suklaapohjat ja välissä on vadelmatahnaa sekä suklaamoussea. Reunat ovat vadelmakreemiä ja kuorrute on tummaasuklaata.


Koristeina on eri värisiä minimacaronsseja, minttua, vadelmia, orvokkeja ja syötävää hopeahilettä.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Juhannus 2017

 
Tämän kakun valmistin juhannukseksi itselleni. Näin ollen kakku toimi samalla testikakkuna. Kakku on pikkuinen noin kahdeksalle hengelle. Sisältä kakusta löytyy tuhdit suklaakakkupohjat. Täytteinä on kuusenkerkkäsiirapissa haudutettuja raparperejä sekä suklaamoussea valkosuklaanpaloilla. Kuorrutteena on tummaasuklaata. Koristeina kakussa on raparperin kuoria, sekä kuusenkerkkiä. Idea kakkuun tuli tämän vuoden Taste of Helsingistä ravintola Grönin ihanasta jälkiruoasta, jossa kuusenkerkistä oli tehty ihanaa kinuskia.


Tässä ravintola Grönin annos. Tämä oli samalla mielestäni Taste of Helsingin paras ja inspiroivin annos.


Kakkua piti tietysti käydä kuvailemassa kuusikon vieressä ja samalla tuli räpsästyä muutama juhannuskuva myös itsestä :)

torstai 22. kesäkuuta 2017

Lilasävyisiä kakkuja



Erään nuoren naisen syntymäpäiville haluttiin lilasävyisiä kakkuja. Molemmat kakut ovat mitoitettu kahdellekymmenelle hengelle. Kakkujen makuina on sitruunatahnaa ja vadelmamoussea. Kakut ovat gluteenittomia ja laktoosittomia.


Sokerimassalla päällystetyn kakun koristeina on lila- ja hopeansävyisiä kukkia.



Toinen kakuista on ohuesti kermalla kuorrutettu. Lilaa väriä kakkuun antavat macaronssit ja kukat.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kerroskakku rippijuhliin


Tämä kakku tilattiin eräisiin rippijuhliin. Kakku on mitoitettu 40 hengelle. Sisällä kakussa on suklaiset pohjat ja makuna vadelmamoussea.


Sain asiakkaalta kakun suunnitteluvaiheessa kuvan, minkä tyylistä kakkua juhliin toivottiin ja ohjeeksi, ettei kakun kuitenkaan tarvitse olla kuvan kakusta suora kopio.



Koristelusta toivottiin löytyvän risti sekä ruusuja.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kinuskivalumakakkuja

Kinuski on yksi omista suosikkimauistani. Kinuskikakkujen teko onkin aivan erityisen ihanaa puuhaa, sillä lopuksi saa nuolla kattilan pohjalta kinuskit :) Käytän usein kakkuihin suolakinuskia, joka vie kakkujen makumaailman aivan uudelle tasolle.


Tämä kakku on maistelukakku eräisiin häihin. Kakku on noin kuudelle hengelle. Makuina kakussa on vadelmaa ja suolakinuskia.


Tästä kakusta löytyy mansikkaa ja kinuskia. Kakkuun toivottiin pinkkiä, mutta kuitenkin hillittyä koristelua. Kakku on viidelletoista hengelle.


 Tämä kakku meni donitseja rakastavan lapsen syntymäpäiville. Kakun makuina on mansikkaa ja kinuskia. Koristeena on kasa donitseja.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Yksisarviskakkuja


Olen odottanut pidemmän aikaa tilaisuutta tehdä yksisarviskakkua, joita koko internet, varsinkin Instagram, tuntuu olevan pullollaan. Olen ihastellut näiden näyttävien kakkujen kuvia ja toivonut, että tälläinen kakku tilattaisiin minulta. Nykyisin tilauskalenterini on jo niin täynnä, etten ehdi itselleni juurikaan kakkuja huvikseen tekemään. Tämä on ulkonäöllisesti ja täytteiltään sellainen kakku, jonka olisin valinnut myös itselleni.

Täytteinä kakussa on passionhilloa sekä vadelmamoussea valkosuklaa-vadelmarouheella. Kakun keskellä on vielä smarties-karkkisydän, joka tulee esiin kakkua leikatessa. Kakussa yhdistyy ihanasti hieman raikkaammat maut passionista ja vadelmasta sekä makeat maut valkosuklaasta ja smarties-karkeista. Kakku on mitoitettu kahdellekymmenelleviidelle hengelle.


Pursotukset kakussa on vadelmakreemiä, joka on värjätty pastellin sävyillä. 


Pääsin tekemään myös toisen yksisarviskakun. Tämä kakku on hieman pienempi. Mitoitus on viidelletoista hengelle. Kakku on väritykseltään myös hieman tummempi. Kakun makuina on vadelmatahnaa ja suklaamoussea.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kolmensuklaankakkuja


Kolmensuklaankakut olivat pitkään suosituimpia tilauskakuistani. Kyllä niitä vieläkin tilataan, mutta vähemmän kuin ennen. Nämä kakut menivät rippijuhliin. 


Kakut ovat mitoitettu kahdellekymmenelleviidelle hengelle. Koristeluun sain melko vapaat kädet.

 

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Ihania suklaatäytekakkuja

Suklaa ja marjat ovat takuuvarma yhdistelmä kakuissa. Suklaakakut ovat usein hieman raskaampia kuin sokerikakkupohjat, mutta suklaan ja marjojen liitto on niin hyvä, että kakut sopivat hyvin juhliin ympäri vuoden, vaikka kesällä usein suositaan hieman kevyempiä kakkuja.



Tämä suklaavadelmakakku meni erään pojan ylioppilasjuhliin.

 
Kakku on mitoitettu kahdellekymmenelleviidelle hengelle. Kakkupohjana on tuhti suklaapohja. Makuina on vadelmatahnaa ja tummasuklaamoussea sekä suklaarouhetta.



Tämä mansikkasuklaakakku on gluteeniton ja laktoositon. Välissä kakussa on mansikkahilloa ja suklaamoussea.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Karkkiöverikakut mansikoilla


Nämä ihanat pinkkisävyiset karkkikakut tilattiin rippijuhliin. Eri karkein koristellut kakut tuntuvat olevan supersuosittuja tällä hetkellä. Karkkikakkuja tilataan niin aikuisille kuin lapsillekin monenlaisiin juhliin.



Makuina kakuissa on mansikkaa ja vaniljaa. Reunoilla on ohut kerros kermavaahtoa. Valumat kakuissa ovat maitosuklaata.
 

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Autokakkuja


Erilaisia auto-aiheisia kakkuja tilataan paljon lapsille, etenkin pojille. Tämä kakku on toteutettu Autot-elokuvan teemalla. Kakku on mitoitettu kahdellekymmenelleviidelle hengelle. Makuina kakussa on mansikkaa ja vadelmaa.


Tämä pieni kymmenen hengen kakku meni myös pojan syntymäpäiville. Kakkuun ei haluttu sokerimassa kuorrutetta, joten päällyste on suklaasta. Kakun täytteistä löytyy sitruunaa ja suklaata.


Paloautokakku on kahdellekymmenelle hengelle. Kakun makuina on vadelmaa ja suolakinuskia.


Tämä kakku meni hieman vanhemman pojan syntymäpäiville. Kakku on kymmenelle hengelle. Kakun täytteeksi toivottiin pelkästään suklaata.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Ylioppilas ja valmistujaiskakkuja

Koulun päättäjäisviikonloppu on varmasti kakuntekijöille yksi kiireisimmistä. Omaan viikonloppuuni mahtui iso kasa ylioppilas- sekä muita valmistujaiskakkuja. Tässä alla osa niistä. Ylioppilas- ja valmistujaiskakut kannattaa varata melkein heti, kun juhlapäivä on tiedossa.


Tytön ja pojan yhteisiin juhliin meni nämä kaksi kakkua. Molemmat kakut ovat mitoitettu kolmellekymmenelle hengelle. Kakut ovat vehnättömiä ja laktoosittomia. Makuina kakuissa on vadelmaa ja vaniljaa.


Maalariksi valmistuneelle meni tämä hauska maalipensselikakku. Makuina kakussa on marjoja ja kermaa. Mitoitus kakussa on kahdellekymmenelleviidelle hengelle.


Tämä kahdenkymmenenviidenhengen kakku oli ylioppilasjuhliin. Täytteinä kakussa on mansikkahilloa sekä vaniljamoussea, johon on upotettu tuoreita mansikoita.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Erikoisruokavalioihin kakkuja


Erilaisiin erikoisruokavalioihin tilataan paljon kakkuja. Tämä kakku on vehnätön ja maidoton. Kakun makuina on mangoa ja vaniljaa.


Kalavoileipäkakku on maidoton ja sopii vehnättömään ruokavalioon.



Tämä kakku on gluteeniton, laktoositon ja liivatteeton. Makuina kakussa on punaherukkaa ja tummaasuklaata.


Sitruuna-vadelmakakku on gluteeniton, maidoton ja liivatteeton.