tiistai 27. syyskuuta 2016

Ristiäiskakkuja tytölle


Viikonloppuna tein hieman erilaisen ristiäiskakun kuin yleensä. Usein ristiäiskakku mielletään täytekakuksi, mutta nyt "pääkakuksi", jossa lukee vauvan nimi toivottiin hyydyke/juustokakkua. Vauvan nimen saaminen siististi kakkuun tuotti hieman päänvaivaa, sillä tavallisesti sokerimassa koristeet sulavat hyydykekakkujen päälle. Nimi tähän kakkuun on askarreltu kuitenkin sokerimassasta, eikä koristeiden sulamista onneksi tapahtunut. Makuna kakussa on punaherukka kerros, sekä päällä valkosuklaakerros. Kakun koristeluun sain muuten melko vapaat kädet.



Koristeena kakussa on minimacaronsseja, värjättyjä valkosuklaakiehkuroita, apilankukkia, punaherukoita ja vadelmia.



Toisena kakkuna samoihin juhliin meni täytekakku ruusupursotuksin. Makuna kakussa on vadelmatahnaa ja vanilja-mascarponemoussea upotetuilla vadelmilla. Väreiksi tähän kakkuun toivottiin valkoista ja vaaleanpunaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti